Maija on kahden lapsen äiti, joka työskentelee kehittämisjohtajana valtakunnallisessa yhdistyksessä. Yhdistyksen tehtävänä on tukea yhteiskunnassa heikoimmassa asemassa olevia. Työhön kuuluvat organisaation arjen johtamisen lisäksi kehittämistoiminnan johtaminen, jotta organisaatio pystyisi auttamaan yhä useampaa tutkimukseen pohjautuvin menetelmin. Perheen ja työn välillä tasapainoilun lisäksi hän toimii yhdessä miehensä kanssa kahden pienemmän lapsen tukiperheenä kerran kuukaudessa yhden viikonlopun ajan. Hyvinvoinnistaan Maija huolehtii joogaamalla.


– Kävin astangajoogasta ainakin kolme alkeiskurssia 2000-luvun alussa, Maija naurahtaa.
Säännöllisen harjoittelun Maija aloitti 2015 Om Yoga -koululla ja hän on kokenut säännöllisen joogaharjoituksen auttavan erityisesti stressiin.
– Jooga kirkastaa mielen ja tyhjentää pään turhista ajatuksista. Tämä auttaa puolestaan siihen, että voi keskittyä vain olennaiseen. Tällöin saa asioita myös enemmän aikaiseksi, kun ajatukset eivät harhaile. Ennen kaikkea jooga on vaikuttanut mielialaani positiivisesti. Pienet asiat eivät enää hetkauta ja se tuo elämääni tiettyä tyyneyttä ja harkitsevuutta. Joogaharjoituksen jälkeen minulle tulee aina sellainen olo, että ”kaikki kyllä järjestyy”.
– Jooga myös lisää luottamustani omaan kehooni. Osaan nykyään tulkita kehoni viestejä paremmin ja sen ansiosta tiedostan omat voimavarani selkeämmin.
Immuunipuutossairauden takia Maija joutuu olemaan erityisen tarkkana perusasioista, kuten nukkumisesta ja ruokavaliosta sekä riittävästä liikunnasta. Immuunipuutossairaus aiheuttaa sen, että Maija sairastuu herkästi hengitystieinfektioihin ja jälkitaudit voivat olla vakavia, mutta hän on kokenut joogan vähentäneen sairastelua huomattavasti.
Maija on aina rakastanut liikkumista, mutta hän ei ole saanut missään muussa lajissa vastaavia hyötyjä kuin joogassa.
– Fyysiset hyödyt ovat kiistattomat. Astangassa yhdistyy samanaikaisesti voimakkuus ja pehmeys. Keho on notkea ja vahva. Istuminen ja oleminen on helppoa, ihan kuin lapsena.

Hektiseen elämään ei ole helppoa yhdistää omaa aikaa, mutta omasta hyvinvoinnistaan on tärkeää pitää kiinni. Silloin kun voi hyvin, on parempi ihminen muita kohtaan. Maija on kokenut, että yhdistämistä on helpottanut se, että hänellä ei ole varsinaista sidottua työaikaa. Tavallisesti Maijan pitää olla koko ajan tavoitettavissa töiden ja lastensa vuoksi, mutta silloin kun hän joogaa, hän antaa itselleen luvan laittaa kännykän äänettömälle. Moni varmasti pohtii, miten yhdistää lapset, parisuhteen, työn ja oman ajan. Maija on omien kokemuksiensa kautta oppinut hyviä tapoja hallita aikaa.
– Aikataulujen järjestäminen vaatii luovuutta ja päättäväisyyttä. Kun lapsi lähtee yllättäen kaverilleen, minä lähden joogasalille. Joogan avulla pidän itseni kunnossa sekä fyysisesti että henkisesti, siksi minun on päästävä joogatunnille. Pidän sinnikkäästi kiinni siitä, että ehdin harjoittelemaan, mutta samanaikaisesti olen opetellut myös joustoa. Olen valmis luopumaan joogatunnista, jos en syystä tai toisesta tunnille pääse. Onneksi nykyään lapsetkin välillä kannustavat minua lähtemään joogaan, koska tietävät, että se on minulle tärkeää.
Maija ei pysty aina sanomaan etukäteen, milloin hän pääsee tunnille. Välillä työt, lapset ja sairastuminen ovat esteenä, mutta Maija on pyrkinyt opettelemaan, ettei ottaisi sitä niin vakavasti.
– Elämässä pitää olla tervettä itsekkyyttä ja omista rajoista täytyy pitää kiinni, mutta tämän lisäksi elämässä on hyvä olla joustoa, Maija tähdentää. – Se vähentää pettymyksiä.
Teksti ja kuvat: Kira Vuorisalo