Moni meistä on tehnyt ainakin kerran sen virheen, että on tullut syötyä tuhti lounas ja joogatunnilla vatsa on painanut niin paljon, ettei harjoituksesta ole meinannut tulla mitään. Silloin palaa hyvin konkreettisesti mieleen, että joogan ja ruokailun välissä olisi hyvä olla taukoa noin kaksi tuntia. Jos syöt raskaamman aterian, saatat tarvita jopa 3-4 tuntia väliä harjoitukseen. Mutta mitä lounaalla oikeasti kannattaisi syödä? Tai mitä, jos onkin toisinpäin, että ruokailu on päivän aikana unohtunut kokonaan? Mitä silloin olisi hyvä nauttia, jotta joogan aikana energiataso ei laskisi ihan täydellisesti?

Perinteisesti joogaa on harjoitettu aikaisin aamulla. Aamulla vatsa on yön luonnollisen paastoajan jäljiltä tyhjä ja aamupala seuraa vasta harjoituksen jälkeen. Kaikille perinteinen aamuharjoittelu ei kuitenkaan sovi joko aikataulullisista tai fysiologisista syistä, joten sopivan ruokavalion ja ruokarytmin löytäminen on tärkeää, jotta saat harjoituksestasi parhaan hyödyn. Alta löydät vinkit, mitä kaikkea voi ja kannattaa syödä ennen ja jälkeen joogaharjoituksen.
Hitaasti energiaa vapauttavat ruoat
Jos teet harjoituksen jonain muuna ajankohtana kuin ensimmäiseksi aamulla, on ennen harjoitusta hyvä syödä kevyttä ja helposti sulavaa ruokaa. Esimerkiksi aamupäivään sopivat hyvin banaani, avokado, smoothiet ja mehut. Jos ruoansulatuksesi on jo yön jälkeen herännyt ja joudut käyttämään paljon energiaa siirtymiseen joogatunnille, on hyvä syödä hitaasti lihaksille energiaa vapauttavia ruoka-aineita, kuten jugurttia, juustoa, täysjyväviljoja, pähkinöitä tai kuivahedelmiä (viikuna, taateli ja rusinat),
Jos teet harjoitusta myöhemmin päivällä, voi lounaaksi nauttia esimerkiksi helposti sulavaa sosekeittoa. Myös erilaiset kuivajauheet, kuten raakakaakao, maca sekä viher- ja marjajauheet, esimerkiksi tavalliseen maitoon tai kasvimaitoon sekoitettuna antavat hyvää energiaa ilman, että olo muuttuu täysinäisen tukalaksi.
Kevyissä aterioissa on se hyvä puoli, että niitä voit nauttia tarvittaessa lähempänä harjoitusta. Jauhejuomia ja smoothieita voit nauttia vielä noin tuntia ennen harjoitusta. Tuoreita hedelmiä ja mehuja vielä noin 30-45 minuuttia ennen joogaa.
Joogan jälkeen keho kaipaa puolestaan proteiinia, mikä auttaa myös lihaksia palautumaan harjoituksesta. Pidä puoli tuntia väliä ennen kuin syöt kunnolla joogaharjoituksen jälkeen, jotta keho ehtii asettua harjoituksesta. Jos syöt salaattia, lisää mukaan kananmunaa, pähkinöitä, siemeniä, sieniä tai muuta itsellesi sopivaa proteiinia. Ilta-aikaan on hyvä myös höyryttää vihanneksia. Lämmin ruoka sulaa vatsassa kylmää paremmin ja pääset nukkumaan ilman, että vatsa on kovin täynnä.
Huolehdi nesteytyksestä
Jos harjoitat joogaa tavallisessa lämmössä, nauti vettä noin 15 minuuttia ennen harjoitusta. Joogisessa ruokavaliossa suositellaan, että juomavesi olisi aina haaleaa tai lämmintä. Hyvin kylmä vesi tuntuu kyllä raikkaalta, mutta hidastaa ruoansulatusta. Itse joogatunnin aikana ei perinteisesti juoda. Näin asanat pääsevät vaikuttamaan ilman, että keho käyttää energiaa veden prosessointiin ja ruoansulatukseen.
Hotjoogassa puolestaan on tärkeää nauttia tarvittaessa pieniä kulauksia vettä myös itse harjoituksen aikana, jotta nestehukka ei pääse yllättämään. Huomioi lisäksi, että kofeiini kuivattaa kehoa. Jos tiedossa on kovin hikoiluttava harjoitus, juo kahvia tai paljon kofeiinia sisältävää teetä vasta harjoituksen jälkeen.
Joogaharjoitus laittaa kehon kiertojärjestelmät liikkeelle. Nauti myös tunnin jälkeen kunnon lasillinen vettä. Näin saat kehon puhdistumaan ylimääräisistä kuona-aineista. Hotjoogan jälkeen pelkän veden sijaan vielä parempi vaihtoehto on kivennäisvesi tai elektrolyyttijuoma.
Kohti tasapainon tilaa
Kunnioita ja havainnoi omaa ruoansulatustasi sekä ruoka-aineita, jotka sinulle sopivat. Tärkeintä on, ettet syö kovin paljon ja hyvin raskasta, suolaista ja rasvaista ruokaa ennen harjoitusta. Muista myös, että vaikka kevennät ruokailua ennen joogaa, pidät päivän aikana huolta riittävästä energiansaannista ja nestetasapainosta, jotta jaksat tehdä harjoitusta. Ei siis liikaa eikä liian vähän, vaan juuri sopivasti – niin kuin jooga meitä opettaa kohti sattvan eli tasapainon tilaa.
Teksti: Jenni Lehvilä
Kuvat: Jenni Lehvilä ja Paula Kiuru
Jos olet kiinnostunut joogisesta ruokavaliosta laajemmin, tässä artikkelissa on helppo lähestyminen aiheeseen: https://www.yogabasics.com/explore/yogic-lifestyle/yogic-diet/yogic-diet-guide/